Ritaripeli

Ritaripeli

Ritari

Ritaripeli on yksi monista ikuisuusprojekteistani ja koska siltä puuttui etusivu, niin askartelin tämmöisen. Ritaripeli-wikissä on lisää juttuja. Jos pelistä tulee joskus versio, jota kehtaa jakaa julkisesti, niin siitä ilmoitetaan varmaan mitä todennäköisimmin täällä.

Tähän tulee myös Ritariblogi. Sen sääteleminen on vielä hiukan kesken, mutta tällä hetkellä se näyttää tältä:

Ritariblogi

Kenttäeditori

Tällä viikolla tapahtui jotakin ennenkuulumatonta, nimittäin Ritaripelin graafinen kenttäeditori otti suuren harppauksen ideatasolta tasolle “melkein käyttökelpoinen”. Työkalua kehitetään vielä, ja pian voidaan nauttia eeppisistä demokuvista entistä helpommin!

Järkevien kenttien puute on otusten heikon tekoälyn lisäksi ollut toinen Ritaripelin ensimmäisten versioiden julkaisua viivyttänyt asia. Myös satunnaisia luolastoja generoiva systeemi on ollut tekeillä, vaikka se tehdäänkin varmaan vielä uudelleen erilaisella lähestymistavalla, jotta luolista saisi mielenkiintoisempia. En lupaa mitään, mutta mahdollisesti jo ensi vuoden aikana saattaisi tulla jokin versio, jota jaksaisi pelata yhtäjaksoisesti yli viisi minuuttia.

Kirjoittanut Nuuskamikkonen 24.12.2011 1.23 | Kategoriat: Kenttäeditori | Ei kommentteja

Uudet sivut

Ritaripeliltä puuttui etusivu, joten askartelin tämmöisen. Tein myös alustavan sivun pelin hahmoista. Nyt olen säätämässä blogiakin. Tämä on vähän niin kuin testiviesti.

Päivitys 4.10.2011: Nyt on MediaWikikin suurinpiirtein saatu sopimaan sivun teemaan. Olipas hauskaa. Tietysti sitä pitää viilata vielä paljonkin, mutta suurin homma alkaa olla takanapäin. :)

Kirjoittanut Nuuskamikkonen 1.10.2011 5.05 | Kategoriat: Verkkosivut | Ei kommentteja

RSS